sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Pohjapiirustus

Tässä vihdoinkin julkisesti meidän talon pohjapiirrustus. Tontin kaavamääräys oli varsin vapaa, ainoa ehto oli, että yläkerrassa saa olla puolet alakerran neliöistä. Tämä toteutettiin olohuoneen korkeana tilana.
Talon on meille toiveiden mukaan piirtänyt Tamperelainen arkkitehti Maija Tolmunen. Tontin haasteellisuuden takia prosessi oli pitkä ja taloa muokattiin moneen kertaan. Maija oli tiivisti yhteistyössä rakennustarkastajaan ja joitakin ratkaisuja alustavasti hyväksytettiin heillä ja taas jatkettiin muokkausta eteenpäin. Mm. Autotallia yritettiin piirtää teknisen tilan ja sisääntulon lähelle, mutta se ei onnistunut ilman että muita neliöitä olisi pienentänyt. Toteutettiin sitten autokatos talon yhteyteen, mutta siinä ratkaisussa keittiö pieneni huomattavasti. Se oli yksi monista kompromisseista mikä oli tehtävä, hyväksyttävä ja elettävä sen kanssa. Eiköhän siellä kuitenkin mahdu tuhlaamaan sen minkä tienaa.. sanoi jo aikanaan äidinäiti pienistä keittiöistä.

Muutamia kommentteja pohjasta:

- Alakertaan haluttiin yksi makuuhuone
- Saunatilat haluttiin erilleen kodinhoitohuoneen pyykkirumbasta. Pukuhuoneesta tilava ja sieltä myös uloskäynti takapihalle.
- Yläkertaan haluttiin oleskelutila joka toimii tarpeen mukaan vierashuoneena.
- Ulko-oven viereen Maija suositteli suljettavaa vaatehuonetta.
- Ei haluttu erillistä työhuonetta eikä vierashuonetta, vaan mahdollisimman tehokas, mutta kuitenkin avara pohja.

- Kuvassa ei näy pihavarastoa jonka Maija myös piirsi. Se tulee sijoittumaan tontin perälle ja johon on tarkoitus säilöä puuta, pulkkaa, pyörää yms. ja se rakennetaan mahdollisesti jo tulevana kesänä.



2 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää!

    Meillä oli edellisessä talossa käynti kylpyhuoneseen/saunaan kodinhoitohuoneesta ja se toimi tosi huonosti. Ärsytti kodinhoitohuoneen pyykkikasat ja lisäksi usein nostettiin sinne eteisestä pois tieltä monoja ja luistimia eli lattialla oli vaikka mitä. Nyt meille tulee kunnon pukuhuone ja myös ovella suljettava vaatehuone ulko-oven viereen.

    VastaaPoista
  2. Jep, saunaosaston tiloista ei nipistetty mihinkään muuhun, sen verran ylellisyyttä haluttiin :) Olen kans koko ikäni kulkenut saunaan pyykkivuorien ohi ja nyt kun oli mahdollisuus suunnitella itse, niin ei sitä haluttu. Kätevä pyykkisäkki vain sinne pukkariin niin homma toimii, toivottavasti :)

    VastaaPoista