sunnuntai 29. syyskuuta 2013

11 asiaa

Sain jo jonkin aikaa sitten haasteen RisuCasa-blogin Marilta. Aiheena siis 11 asiaa minusta..
En ole ennen tällaisiin osallistunut, mutta kokeillaan mitä saan aikaiseksi.



1. Lempivärisi? Kyllä se vaan on musta, vaatteissa varsinkin. Sisustuksessa aina myös jotain mustaa, mutta enemmän kyllä valkoista, harmaata, beigeä, puun sävyjä.

2. Kirjat vai aikakausilehdet? Tällä hetkellä aikakausilehdet.

3. Mistä asioista tykkäät keskustella? Sisustus, rakentaminen, ruoka, lapset, urheilu.

4. Jos sinulla olisi enemmän aikaa mitä tekisit? Ehdottomasti harrastaisin liikuntaa enemmän!

5. Bravuurisi ruuanlaitossa? Niitä on monenlaisia, lasten mielestä parhaimmat ruoat on sellaisia mitä äiti ei ole kasviksilla pilannut.. mies on onneksi kaikkiruokainen :)

6. Minkä tavara/vaateostoksen olet viimeksi tehnyt? Oltiin esikoisen kanssa kaksistaan kaupungilla ja ostettiin pojalle uudet kengät, vanhat heitettiin jo kaupassa roskiin..

7. Mihin toivoisit muutosta? Edistystä ja onnistumisia raksalla!

8. Tulppaani vai Ruusu? Tulppaani.

9. Mikä eläin olisit, miksi? Mies vastasi että haukka, omistan kuulemma haukankatseen ja nään ja kuulen seinien läpi..:) vainiin.. pitää olla tilanteen tasalla ja reagoida muutoksiin heti.

10. Urheilu vai musiikki? Urheilu, varsinkin jääkiekko ja jalkapallo.

11. Mistä asioista saat voimaa? Kyllä tärkeimpänä on oma perhe ja muut läheiset ihmiset.

Eiköhän tässä jo ollut ollut tarpeeksi minusta, jätän tämän haasteen tekemisen tähän. Tuleekohan nyt tehtyä pahemman luokan blogivirhe? Aika ei vaan tahdo riittää mihinkään..

perjantai 27. syyskuuta 2013

Lattiavalu ?

Niin lähellä mutta niin kaukana... Keskiviikkona piti olla alakerran lattian betonivalun teko.
Ja näin lähelle päästiin:




Pumppuauto pihassa ja monta miestä valmiina hommiin. Mutta kuinka ollakkaan...
Valuporukka teki pari tarkistusmittausta lattiakoroista ja soppa oli valmis:
Lattiakoroissa oli suurimmillaan neljän sentin heittoja, eli lattialämmitysputket olisivat jääneet valun pintaan näkyviin mm. olohuoneessa ja keittiössä. Ja muissa tiloissakin liian lähelle pintaa. Ainoastaan eteinen sai puhtaat paperit.

Seurauksena se että lattiavalua ei tietenkään voinut tehdä joten kamat kasaan ja pumppuauto kohti toista työmaata. Ja meille jäi reklamaation laatimishommaa...jälleen kerran. Ja suunnaton pettymys.

Ensi keskiviikkona putki-ja maanrakennusurakoitsija tulevat yhdessä korjaamaan virheensä. Ehkä..siis ehkä, yritämme uutta valua loppuviikolla.
Kyllä saisi vastoinkäymiset jo riittää tämän raksan osalta.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Ihana uutuus Habitare 2013 messuilta








Eilen oli rankka ja samalla ihana messupäivä Habitaressa. Paljon oli nähtävää, mutta jotenkin jäi tuntuma, että tarjonta oli vaisumpaa kuin aikaisemmilla messuilla, vai kuvittelinkohan vain?

Mutta tämä yksi ihanuus löytyi! Kristiina Lassus on suunnitellut Kera Group Oy:lle tämän ihanan LAS-KOS valaisimen. Kaksi valkoista tai mustaa valaisinta sopisi niin täydellisesti mun uuden keittiön saareketta valaisemaan :)

Tästä tarkemmat tiedot valaisimesta.

lauantai 14. syyskuuta 2013

Vieraita ja tunnelmia raksalta

Sukulaisia kierroksella. Ja tuo ihana iso kivi, niitä on muuten kaksi tuossa. Katsotaan nyt onko ne jo lopullisella paikalla vai tarvisko vielä siirtää..






Edistyy se pikkuhiljaa..

Eilen saatiin kattoturvatuotteet paikoilleen. Lumiesteet, tikapuut ja myös osa ränneistä löysi paikkansa.
Viikolla laitettiin levyjä myös yläkerran lattiaan, kummasti ne sisätilat ja ikkunoiden paikat ja isot koot alkaa hahmottumaan. Vielä kun saadaan ne väliseinät sinne aikanaan. Nämä kaikki kuuluu siis Pirkan Rakennukselle.

"Hieman" on ollut hiljaista Jetta-talojen suunnalta tuo reklamaatioasian käsittely..sähköposteihin ei vastata, eikä puheluihin.. Viikolla sitten heräteltiin vähän meidän talomyyjää, että jotain voisi alkaa nyt tapahtumaan! Katsotaan nyt mitä tapahtuu ja koska.. Ei pysty edes tähän kirjoittaa miltä tuo Jetta-talojen kohtelu tuntuu!

Huomenna on tiedossa rakennustelineiden purkutalkoot. Eiköhän se ole hieman helpompi homma kuin se kasaus, yllättävän painavia ovat nuo osat!

maanantai 9. syyskuuta 2013

Putkiviidakko

Tänään tapahtui aika paljon talotekniikan saralla. Sähkömies asenteli aikamoisen nipun alapohjan valuun asennettavia sähköputkia. Ja LVI-Nurmimäki Oy:n putkimiehet asensivat loput styroksit, vesi- ja viemäriputket sekä lattialämmitysputket alakerran osalle.


Jakotukki "vapaasti luonnossa". Seinä rakentuu hieman myöhemmin.

Pesuhuoneen seinäkaivojen paikat alkavat hahmottua. Samalla näkyy osa sähköputkista.

Ja samat suihkukaivot sekä löylyhuone ja perällä tekninen tila/varasto johon on oma  käynti ulkoa.

Näkymä vastakkaisesta suunnasta muutaman tunnin kuluttua. Raudoitus ja oranssia lattialämmitysputkea on ilmestynyt lattioille.

Aikamoista viidakkoa...

Joka työvaiheelle tuntuu olevan oma kone! Rautalankoja ei enää käsin paljon pyöritellä putkia asennettaessa..

Eteinen ja alakerran wc:n seutua.


Illan hämärtyessä oli työt valmiina valua varten. Jakotukkikin näytti kovin erilaiselta.

Tältä taas näyttää kun nykynuoriso kavereineen saapuu tilannekatsaukselle :)

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Sisähommia

Reklamaatiokorjauksia odotellessa ehdittiin dokumentoida sisätöiden edistymistä.
Jetta-talot on luvannut hoitaa epäkohdat kuntoon. Saa nähdä miten nopeasti asiat etenevät.

Tällä viikolla alkoi LVI-, sähkö ja lattiaeristystyöt. Ensi viikon alussa olisi raudoitusten asennus alapohjan valua varten.

Tyyntä ennen myrskyä. Aamukaste oli huurruttanut ikkunat.

Ylimääräiset tuet poistettu ja kaikki roskat sekä ylimääräiset rakennustarvikket kannettu pihalle.

Lapio heiluu ja viemäriä kaivantoon.

Alakerran wc:n viemärit alkavat löytää paikkansa.

Ja styroksia niskaan.

Vesilinjoja vedettiin seuraavaksi.

Logi-keskus edestä. Ilma-vesilämpöpumpun varaaja, iv-koje sekä keskuspölynimuri paikoillaan. Aika näppärä paketti. Varastoon jää oikeasti myös varastotilaa :)

Ja Logi-keskus takaa. Myös sähkäri aloitti omien putkiensa vetämisen.



Keittiön viemäri ja vesiputket omilla paikoillaan. Keittiön kaikki kolme ikkunaa ovat muuten vielä väärässä korossa. 40 cm liian korkealla. Korjausta odotellessa...

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty..vai miten se oli :)



Kylpyhuoneesta.

Eristeet valmiina olohuoneessa. Kuva on otettu yläkerran aulan paikkeilta.

Porrastuksen eristys oli myös tehty. Porrastus tehdään ns."pönkkävaluna".


sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Ei se sitten mennyt kuin Strömsössä..

Tässä "pieni" kuvasarja meidän raksalta.. Pystytysporukan mielestä tässä on ulkoavalmis talopaketti. Kiire ja huolimattomuus on ikävä kyllä silminhavaittavissa. Reklamaatio on Jetta-taloille tehty, katsotaan mitä tapahtuu. Tätä postausta en olisi tänne ikinä halunnut tehdä, mutta tämä on nyt todellisuus.

Ikkunavesipelti puuttuu yläkerran ikkunasta.

Ikkunavesipelti puuttuu tästäkin.

Näyttääkö nurkkalauta hyvältä?

Kuoppakin oikein kaivettu ylipitkälle nurkkalaudalle..

Tässä taidonnäyte meidän ulko-ovelta. Toinen lista vajaa ja toinen ylipitkä..

Lyhyeen nurkkalautaan tehty jatkos ja taas on kuoppaa kaivettu..
Nurkkalauta paikallaan ja panelia puuttuu??

Olohuoneen isot ikkunat tilattiin ilman sälekaihtimia, rumat kiinnikkeet kyllä ikkunoihin on laitettu?

Tässä sisääntulossa smyygilauta ylhäällä ihan vinossa. Ja vinoja smyygilautoja löytyi monesta muustakin ikkunasta..
Ja tässä ei edes ollut kaikkia murheita.. huoh!