maanantai 25. marraskuuta 2013

Kipsivalua odotellessa


Nyt tapahtuu, ja paljon. Yläkerran väliseinien pystytys alkoi edistyä viime perjantaina, ja huomenna tehdään viimeiset valmistelut keskiviikkona tehtävää kipsivalua varten.
Samassa rytäkässä on teetetty reklamaatiokorjauksia iv-kanavien ja keskuspölynimuriputkitusten asennuksiin. Ja sähkömies on asentanut rasioita ja putkituksia väliseiniin. Eli aika vilskettä! Jos laskimme oikein, oli työmaalla 8 henkeä samaan aikaan puuhastelemassa.


Perjantai. Levytys alkoi.

Olohuoneen seinää. Makuuhuoneen puolella levyt paikoillaan.

Jokunen metri lattialämmitysputkea odottelee asennusta.

Vanhempien makuuhuoneessa oli jo maanantai-iltana putket paikoillaan, ja putkien alla kosteudenkestävää rakennuspaperia.

Pojan huoneessa on myös vahapaperit asennettuna.

Kylpyhuoneen ja makuuhuoneen välinen seinä joudutaan levyttämään myöhemmin. LVI asennukset ovat hieman vaiheessa. Myöhemmin joudutaan tekemään myös seinäke jakotukin taakse.

Huomenna pitäisi tulla myös vesimittari taloon. Teline onkin jo Logi-paketissa valmiina.


1 kommentti:

  1. Hyvin etenee. Onko teillä ollut kovin tarvetta trukille rakentamisen ohessa? Meillä nimittäin rakentuu parhaillaan yrityksen varastotilat. Sinne toki täytyy kapeakäytävätrukit hankkia, mutta mietin että olisiko siitä jo apua rakennusvaiheessa.

    VastaaPoista